Olin kauan unissani nähnyt poikaa, joka tuntui unelmalta. Sopivalta minulle. Olin valmis tekemään kaikkeni, jos hänet voisin löytää. Se, että löysin pojan, maksoi kumminkin suuren hinnan. Elämäni. Ja se oli täysin oma syyni.

Kuin ihmeen kaupalla, tapasin pojan joka oli se jota olin aina etsinyt, se oikea. Mutta ehdin vain vuoden olla hänen kanssaan.
Tapasin hänet metrossa, avainnippu tippui käsistäni ja hän nosti sen minulle. Tunsin heti sen tunteen sisälläni. Hän oli unien poika. Istuimme metroon, hän tuli viereeni. Aloimme jutella, hän kertoi nimensä olevan Alex. Vaihdoimme puhelinnumeroita ja heti seuraavana iltana Alex soitti minulle ja ehdotti tapaamista. Tottakai suostuin, menimme siis kahville. Aloimme tapailla useamminkin ja loppuen lopuksi aloitimme seurustelun. Seurustelimme erittäin läheisesti ja se vuosi jonka ehdin olla Alexin kanssa oli elämäni onnellisin.

Eräänä viileänä lokakuun iltana, Alex pyysi minut hänen luokseen seitsemäksi. Päätin yllättää Alexin ja mennä hieman ajoissa. Se oli elämäni suurin virhe. Jos olisin mennyt seitsemältä, kuten Alex pyysi, en kertoisi tätä tarinaa taivaasta käsin. Minulla oli avaimet Alexin asuntoon ja avasin oven hiljaa. Ensimmäiseksi epäilyni heräsivät, kun näin vaaleanpunaiset ballerina kengät siinä pienessä eteisessä, seuraavaksi kuulin naurua olohuoneesta. Olin niin järkyttynyt, että en riisunut edes kenkiä jalasta vaan kävelin hiljaa olohuoneen ovelle. Heti ensimmäiseksi näin Alexin halaamassa jotain tyttöä. Katsoin suu auki kohti Alexia. Kyyneleet nousivat väkisinkin silmiini ja kun hengitin syvään,Alex huomasi minut ja lähdin pois juosten. Hän huusi perääni jotain, mistä en saanut selvää. Olin ihan sekaisin, miten Alex saattoi tehdä minulle näin?

Menin kotiini ja hetken mielijohteesta menin keittiöön ja otin laatikosta veitsen. Painoin sen kaulalleni ja pyörittelin sitä siinä. Veitsi oli erittäin terävä ja sain heti viillon kaulaani. Voihkaisin kivusta. Katselin veistä ja siinä valuvaa verta. Minua alkoi äkkiä pyörryttää. Kaulaani kirveli. "Jos Alex ei välitä minusta, minä en ansaitse elää." Sanoin hiljaa, niin että sitä tuskin kuuli. Seuraavaksi painoin veitsen ranteelleni, se sattui hirvittävästi. Kaaduin taakse päin ja löin pääni tiskipöydän kulmaan. Painoin veistä lujempaa niin että veri valui ihan kunnolla. Se oli todella kamala tunne, ennen kuin olin pyörtyä katsoin ylös ja kuiskasin "taivaaseen ota tykösi."

Myöhemmin samana iltana, kun minua ei enää ollut. Ovikelloni soi. En tietystikään voinut avata ovea joten Alex hakkasi sitä kuin viimeistä päivää. "Avaa nyt jo ovi kulta! Avaa se!" Alexilla oli avain meille joten hän avasi sitten sillä asuntoni oven. Hän tuli sisään ja huuteli minua. Kun en vastannut hän etsi minua ensin makuuhuoneestani, parvekkeelta ja vessasta. Seuraavaksi hän tuli keittiöön.. Hän näki minun valkoisen ruumiini keittiön lattialla, pään hiukan nojaamassa jääkaappiin. Käteni alla oli pieni "verilammikko" suuni oli auki ja veri valui paitani alla. Alex juoksi kuin salamana luokseni. "Kai sinä elät kulta kai sinä elät!" Hän karjui korvaani. Hän ravisteli minua ja yritti tekohengitystä. Kun hän huomasi että olin kuollut, hän purskahti lohduttomaan itkuun. Hän soitti ambulanssin ja makasi minun vieressäni. Viimeisen kerran, hän kertoi minulle rakastavansa.

Hän oli tullut kertomaan minulle, että tyttö jota hän halasi oli hänen serkkunsa. Kyseessä siis ei ollut mikään salarakas. Kuolin siis aivan turhaan, miksi en ajatellut ollenkaan? Vielä samana iltana, kun minut oli ihan ambulanssissa todettu kuolleeksi Alex hirtti itsensä. Hän ei voinut elää ilman minua. Olisin halunnut että Alex olisi löytänyt vaikka jonkun uuden, minua paremman mutta sitä en kestänyt että Alexkin kuoli.
Ja kaikki on minun syytäni. Sen siitä saa, kun tein kaiken hetken mieljohteesta.